1. päivä: Kilpisjärvi - Kuohkimajärvi
Kebnekaisen huiputus oli jäänyt vakikaveriltani väliin ja johonkin oli vielä
päästävä tänä syksynä. Pältsan huiputus oli tullut mieleen jo 3 vuotta sitten
alueella vaellettaessa, ja samalla kun paikalla oltaisiin, Paraksen näyttävä
nyppyläkin olisi pakko kavuta.
Lähdimme tuttua reittiä Kilpisjärveltä Mallan
luonnonpuiston rinteisiin kohti Kuohkimajärven autiotupaa taas tuttuun alkuillan
aikaan pitkän bussimatkan päätteeksi. Pelkkä viikon varustus tuntui taas aluksi
tuhdilta selässä, mutta vauhtiin pääseminen oli aina ollut hidasta. Tupa oli
kumma kyllä tyhjillään pilvisessä, tuulisessa säässä ja illan aikana enää
muitakaan vaeltajia tupaan yötä viettämään ilmestynyt.
Illan aikana tuli jo
Paraksen huippua horisontissa tiirailtua, tuvan pihalta katsottuna korkeutta
näytti olevan juhlallisesti, vaikka vajaaseen puoleentoistatuhanteen metriin
"vain" nousikin.
2. päivä: Kuohkimajärvi - Paraksen kupeeseen
Ennen keskipäivää lähdettiin Parasta kohti järven läntistä puolta
merkitsemättömältä mönkijöiden polulta. Ura oli karttaan merkitty ja selvä
reitti koivikon ja järven rantaa kiertäen etenikin. Järven ohi päästyä noustiin
rinne ylös paljakalle.
Rinteen yläpäässä pidetyllä tauolla eteen iski ennen
harvinainen rakkovika jalkoihin. Uudet täysnahkaiset Borneot olivat hiertäneet
alustavasti nilkat helliksi. Vanhat kangas-goretexit olivat sen verran
hengittävämmät, että oudoksesta jalat olivat kostuneet hiestä. Oppia ikä kaikki.
Vahinko oli jo sattunut ja sen kanssa oli loppumatka elettävä. Kunnon
paikkauskaan ei onnistunut kun ei tullut keinonahkalappuja mukaan, ennen kun ei
tarvetta ollut tullut eteen. Etenimme paljakkaa Paraksen lähestyessä, ja
muutamien kivikkoisten kumpareiden ja jokien yli. Reittiä pitkin länteen
Paraksen jäädessä pohjoiseen tulimme rajan lähellä olevalle Gappohyttalle. Tuvan
piirissä oli vanhempi suomalainen kaveripari juuri eineksellä ja samaan
ryhdyimme mekin.
Tauon jälkeen laskeuduimme kohti Parasta siellä täällä olevien
lampien ohi ja sopivan paikan tultua eteen iskimme teltan pystyyn muutama
kilometri ennen Paraksen eteläistä alkurinnettä. Edessäpäin näkyi joitakin
hahmoja, tuvalla tapaamamme pari oli kertonut ryhmien olevan
liikkeellä. Ilta pilvistyi aikanaan enemmän ja tuuli kävi kohtalaisena.
3. päivä: Paraksen huiputus
Päivän alkaessa lähdimme kahta kättä heitellen rinnettä kohti. Ennen ensimmäistä
nousua eteen iski muutama telttojen rykelmä sekalaista seurakuntaa ja muutaman
isännän kanssa tuli turistua.
Alkurinteillä tuli eteen idyllinen pieni putous
Paraksen huippu auringon paisteessa. Alkurinne oli vihertävää, pehmeää nurmea.
Lampaat vain puuttuivat ;) Kohta rinne muuttui huipun kaltaiseksi kivikoksi,
jota tosin oli helppo tallustaa tukevassa maastossa. Rinteen taitoskohdassa oli
laajahko tasainen, jossa saavutimme myös joitakin lähileiristä lähteneitä.
Hetken pohjoisen puolen laaksoa ja loppurinteen kivikkoa tutkittuamme lähdimme
nousuun. Kivikko oli sen verran tukevaa ja isokokoista jotta nouseminen oli vain
jalkalihaksista kiinni. Nousimme omaan
tahtiin huipulle, jossa joitakin lähileirien vaeltajia oli istumassa näkymiä
ihmetellen. Luoteesta näytti olevan tulossa isoja tummia pilviä kohti, joten
jossain vaiheessa päivä kääntyisi ainakin kylmän tuuliseksi. Pohjoispuolen
näkymät olivat mainostetun juhlalliset, vihreän kylän näkyessä kaukana alhaalla.
Etelän suunnassa näkyvä Måskåkaisen rinteet näyttivät kutsuvilta auringossa.
Muutamien sadepisaroitten tipahtaessa lähdimme laskuun. Taittokohdasta vihreille alkurinteille sää taas kirkastui ja
lämpöäkin riitti nautittavaksi asti. Leirirykelmien läpi teltalle einesten
kimppuun.
Illan tullessa sää taas pilvistyi ja sää muuttui tuulisen sateiseksi.
Alussa tuumimme lähtevämme Pältsan kupeeseen jo samaisena päivänä, mutta
päätettiin odottaa seuraavaan päivään.
4. päivä: Paraksen kupeesta - Pältsan kupeeseen
Seuraava päivä tulikin sateettomana, päiväsaikaan lähdimme tupaa ja rajaa
kohti. Tuvalta eteenpäin merkittyä reittiä etenimme vain palan matkaa,
erkaantuaksemme kohti Pältsaa. Pältsan itäpuolista jokea ennen oleva rinne tuntui
aluksi nousevan loputtomasti mutta pian eteen iski tasainen ja loiva lasku joen
suulle järven rantaan. Kahluu yli joen - kuivin jaloin ;) - ja teltta pystyyn
poronpapanoita kiertäen sopivalle tasaiselle.
Lyhyt matka tuli tehtyä mutta
huipulta katselisi mieluummin keskipäivän paisteessa. Auringon kääntyessä laskuun
pilvien keskellä, telttapaikkamme oli näyttävä keskellä tasankoa Pältsan rinteen
kupeessa.
5. päivä: Pältsan huiputus - Pältsan tuvan kupeeseen
Ennen lähtöä olin tietoinen että Pältsaa huiputetaan enemmän pohjois-puolelta,
mutta vieressä ollessamme ja kartalta katsottuna Pältsan huipun ja viereisen
piikin satula näytti sopivalta kohdalta.
Alkurinteen olivat taas pehmeä
niittymäistä ja sään suosiessa taivallus mieluisaa. Puolessa välissä satulalle
nousua rinne muuttui kivikkoiseksi. Satulalle päästyä muuta ei näkynytkään, ja
sääkin puhalsi kuuroisena.
Loppunousuun lähdettiin itärinteen reunaa, osaksi kulunutta
"portaikkoa". En kuvitellut reittiä kovinkaan suosituksi mutta erehtymään
tulisin. Välissä rinnettä oli kierrettävä kauempaa jyrkännettä lohkareiden takia
mutta loppumatka viersi jyrkänteelle. Näkymä ylhäällä oli taas sään suosiessa
pitkälle kantava. Tasaisen laen keskivälissä oleva huippu oli selkeästi merkitty
ja Måskokaisen rinteiden keskelle jäävä laaksokin oli jo erotettavissa.
Laen
länsipäässä näkymä alas laaksoon oli juhlallinen rosoisen rinteen kadotessa
laakson halkovalle joelle ja vihreälle tasangolle. Eteläänpäin Pälsan piikin ohi
näkymä oli myös vertaansa vailla kauniissa säässä. Lämpöisellä laen jyrkänteellä
tuli istuttua tovi. Lakea takaisin itäpäätyyn lähdettäessä huomattiin sitten
muidenkin lähteneen samaista reittiä ylös. Rinteen puolessavälissä huomasimme
keski-ikäisen porukan olevan samoja Paraksen leiriläisiä. Suhteellisen sissiä
meininkiä senkin ikäiseltä porukalta, kun eivät mitenkään urheilullisilta
näyttäneet. Kuka tässä sitten näyttikään...
Loppurinne mentiin sitten taas
vauhdilla, välillä toppuutellen. Teltalle päästyä laitettiin murkinaa rinnan
alle ja pidettiin jonkin aikaa taukoa, samana päivänä kun oli tarkoitus päästä
vielä eteenpäin Pältsan tuvalle. Ruokalepojen jälkeen kamppeet iskettiin kasaan
ja lähdettiin seuraamaan samaista puolta jokea etelään.
Ajatus oli kulkea joen
viertä aina tiedetylle sillalle tuvan läheisyyteen. Tässä vaiheessa tulivat vain
kartan merkinnät luettua huonosti. Maasto oli alussa kosteaa ja epätasaista
nurmea, lähteäkseen alaspäin varpujen keskellä ja kiemurtelevaa, kapeaa poluntapaista pitkin.
Ensimmäisten hiekkakumpareiden näkyessä vastarannalla, länsiranta muuttui
samanlaiseksi mutta edessä näkyi myös sokkeloisia joen kiemuroita. Kohta edessä
olikin pakollinen joen ylitys ja vauhdilla mentäessä jalatkaan eivät kuivina
pysy... Matalikon pusikoista läpi ja muutamien hiekkakumpareiden jälkeen
päästiin tuttuun sillan kupeeseen ja illan vierähdettyä jo pitkälle ajattelimme
pistää letuiksi, joita veistettiin sitten lopun iltaa. Tuhti satsi syötynä
iskimme yöpuulle hyvinansaitulle levolle.
6. päivä: Pältsan tuvan kupeesta - Kuohkimajärvi
Päivän sarastaessa oli edessä taas tuttu etappi Kuohkimajärvelle. Tuvan
ohitettuamme noustiin koivikon läpi kurakkoon ja kivikkoiseen rinteeseen. Laella
katseltiin taaksepäin Måskokaisen rinteitä. Tuumin josko tänne enää olisin
tulossa.
Tasaisen jälkeen kivikkoista rinnettä alaspäin ja taas loivaa rinnettä
ylös, polun muuttuessa yhä kivisemmäksi. Tässä vaiheessa alkoivat taas nilkat
ilmoitella itsestään. Vauhtini alkoi hiipua sen verran että kaveri otti välillä
etapin omaa tahtiin ja odotteli sitten jälkeen jäänyttä. Kivikon lähtiessä alas
ja läheiselle laituripaikalle lähtevän polun kohdalla sovimme että kaverini
pistää loppumatkan omaan vauhtiin ja tulen kunhan ehdin. Rinnettä laskiessa
tulikin muutama ylimääräinen tauko pidettyä ja vihdoin tasaiselle koivikkoon
päästyä helpotti. Rajapyykillä joitakin retkeläisiä piti taukoaan ja tuvalle
päästyä sain omanikin alkamaan. Hetken tauon jälkeen jalat olivat taas
siedettävät mutta seuraavaksi päiväksi oli vielä kestettävää tiedossa.
Tuvan
pihapiirissä oli telttakin pystyssä ja tuvan terassilla istuessa ilmestyivät
pari vaeltajatyttöä sen sisältä, olivat lähdössä eteenpäin.
Päivän menu
oli vakio a'la Kuohkimajarvi: poropannupizza & poro-jälkiuunileipäkuutiot. On meinaan tuhdit eväät ;)
Illan aikana paikalle ilmaantui parikin kypsempää naisporukkaa mutta meidän
tupaseuramme ei heille näyttänyt kelpaavan...
7. päivä: Kuohkimajärvi - Kilpisjärvi
Viimeisen etapin alkaessa lämpimässä säässä ei kauaakaan tarvinnut odottaa kun
nilkkani taas ilmoittelivat itsestään. Otin etenemisen rauhallisesti ja turhia
rasittamatta, pakkoko niitä enää oli rikkoa tässä vaiheessa.
Parin tauon jälkeen
ja loppurinteitä laskiessa kohti tietä sään hieman pilvistyessä oli olo taas
korkeammalla. Loppumatka pikitietä menisi vaikka kuumilla hiilillä.
Retkeilykeskuksella taas kämppä alle ja rantasauna varaukseen.
Suihkun jälkeen
tuli tutkittua nilkat taas kunnolla ja reippaalla laastarilla paikattuna
kävelimme seisovaan pöytään. Ruokailun jälkeen sixpack juomaa huoltoasemalta ja
odottelemaan saunavuoroa.
Olut huulessa portailla istuen, mielessä reissun
kiintokohdat, auringon kimaltaessa järven laineilla ja koivujen vielä
vihertävissä lehdissä... miten paremmin voisi kesänsä lopettaa ?
THE END
