1. päivä: Nikkaluokta - Kebnekaisen fjällstation kupeessa
Päästiin Nikkaluoktaan vihdoin pitkän ajomatkan jälkeen alkuillasta, Gällivaaran
käännöksestä Kiirunaan asti tietyöt olivat hidastaneet matkaa ja sää oli todella
kuuma, automatka oli ollut hiostava. Kiirunan opastuskeskuksesta ostimme
Kebnekaisen pienimittakaavaisen kartan. Perillä Nikkaluodassa matkaan oli
päästävä nopeasti, jotta ensimmäinen etappi olisi ennen iltamyöhää tehtynä.
Piipahdimme ravintolarakennuksessa ja lähdimme matkaan. Alkumatka järvelle
kotakahviloineen ja venelaitureineen oli koivikkoa ja leveää, kivistä polkua.
Jatkossa eteen tuli muutaman vaaran kierto ja kivikkojen ylityksiä pitkospuilla,
kunnes vihdoin jyrkänteen vieritse reitti alkoi nousta loivaa rinnettä ja
fjällstation alkoi ilmestyä näköpiiriin. Vihdoin eteen tuli silta, jolta
käännyimme länteen, toisen reitin jatkuessa pohjoiseen ?. Aloimme iskeä illan
pimetessä telttaa pystyy ensimmäisille rinteille sillan jälkeen, auringon
laskettua jo Kebnen huippujen taakse ja sään viilettyä tuntuvasti. Eväitä
syödessä totesimme myös hyttysten taas löytäneen meidät, kuten alkumatkastakin.
Illan edettyä jo pitkälle, valuimme makuupusseihin seuraavan päivän koitosta
varten.
2. päivä: Kebnekaisen huiputus
Heräsimme aamuun aikaisin auringon polttaessa ja teltan hiostavaan lämpöön.
Aurinko oli noussut jo varhain ja 8.00-9.00 mennessä kuumuutta oli jo niin
paljon että oli pakko lähteä liikkeeseen. Tuhdit aamiaiset syötyämme ja
päiväreppu välipaloja täynnä lähdimme etenemään reittiä fjällstationille.
Telttoja oli siellä täällä reitin varsilla ja sama jatkui fjällstationin
jälkeen. Suosittu paikka kuten tiedossa oli. Lähdimme etenemään reittiä, mutta
vahingossa eksyimme haarautuvalle toiselle reitille ja hetken ihmeteltyämme
lähdimme rinnettä nousuun oikealle reitille. Ensimmäiset varsinaiset nousut
olivat kivisiä ja kapeita, aurinko lämmitti ja välillä oli pakko pitää taukoa.
Jotkut huiputtajat olivat kiertäneet viereisen joenuoman toiselle puolelle
pitkin vielä olevaa lumirinnettä. Päästyämme laakealle katse etsi taas seuraavaa
kavuttavaa satulaa. Länteen nouseva rinne oli täysin lumen peitossa ja auringon
paistaessa pehmeää. Nousu oli suhteellisen hidasta, ja tässä vaiheessa alkoi
toivoa aurinkolasejakin lumen kiiltäessä. Nousun jälkeen oli taas seuraava rinne
edessä, tällä kertaa pohjoiseen, ja pienen kiven ja soran peittämä. Askeliaan
sai katsoa pariinkin kertaan. Huippu oli hiukan tasaisempi ja muutamien
kivimerkkien jälkeen avautui eteen... ei nousu vaan lasku. Lasku oli jo tosin
näkynyt ensimmäisen nousun jälkeen. Samanlaista kivikkoa laskien taas lumiselle
pohjalle. Otimme taas hetken happea ja vilvoittavaa sulanutta lumivettä. Edessä
olikin sitten äkkijyrkkä nousu, tasaantuen huippua kohti. Tässä vaiheessa reitti
oli todella hiekkainen ja petollinen, matka eteni laahaten. Muutaman sadan
metrin nousun jälkeen kivikko parani ja saimme tukevampaa jalan alle. Kohta
eteemme iskikin Kebnen huippumajat, joista idänpuolella olevalla pidimme taas
tauon ja aloimme sihtailla horisonttiin. Sitä riitti ja riitti itään, etelään ja
länteen. Tauon jälkeen taas eteenpäin jyrkkää etelärinteen viertä. Pian
olimmekin Kebnen lumihuipun edessä, jossa muutamia huiputtajia jo temmelsikin.
Huippu näytti niin pieneltä, että piti odottaa vuoroaan. Viimeiset metrit
lumihuipulle olivatkin sitten vaikuttavia, kun eteen astui tyhjyyttä silmän
kantamattomiin ja jyrkät rinteet kaakkoon/itään ja luoteeseen/länteen. Pehmeään
lumeen sai kuitenkin tukevasti jalansijat ja sai poseerattua Kebnen
valloittajana ;)
Hetken sihtailtua jatkoimme takaisin tuvalle ja pidimme pidemmän tauon.
Kaverilla oli jo hiukan paikat turtana, itselläni kuumuus oli hiukan tehoa
verottanut. Alaspäin menoon olimme varautuneet keveään tahtiin kaverin polvien
takia, alaspäin rynkytys ei näissä maastoissa ilman lastiakaan mitään helppoa
ole. Tuumasta toimeen. Ensimmäinen lasku oli sujuvaa ja seuraava nousu vain
hiostavaa. Sen jälkeen itselläni alkoi varpaankärjet väsyä, kun askeleet
tökkivät suoraan alaspäin lähes pystysuoraa väylää. Omia reittejä olisi tietysti
voinut käyttää, mutta kivikon ollessa niin pientä ja pohjan petollista hiekkaa,
kivet lähtivät liikkeeseen liian helposta ja kaatuminen olisi ollut selviö.
Päästyämme lumiselle laskulle otimme lapsuuden aikaiset keinot käyttöön ja
laskimme kuorihousuilla sujuvasti pitkää laskua. Edellämme menneet
ruotsalaistytöt päästivät kunnon laskun aina alas asti, itse en tuohon huonon
tekniikan takia pystynyt... tai jotain. Päätimme käyttää
viimeisessä/ensimmäisessä laskussa joen varressa olevaa lumirinnettä samalla
tavalla hyödyksi ja melko hyvin se toimikin, tosin pulkkamäkeä ei uskaltanut
laskea rinteen laskiessa niin jyrkästi alas juoksuun. Puoliluistelua pitkin
lumiuraa laskimme alas asti ja rinteet oli ohitettu. Viimeiset paluukilometrit
rinteen viertä fjällstationille olivat kumman kuluttavat, oudoksesta tasaista
harppoen. Tulimme myös alussa hukkuneelle kääntökohdalle ja ihmettelimme
viitoituksen puuttumista kun muuten ollaan niin luksus-paikassa. Erkaneva
reittikin oli suhteellisen heikko tällä kohdin. Ohitimme vilkkaan fjällstationin
ja jatkoimme "kilpajuoksua" teltalle kunnon murkinan ääreen. Taas hyttysten
syötävinä evästä purren tuli todettua että 11 tuntia oli koko koitokseen
kulunut. Aika tuntui pitkältä mutta nousuja muistellessa ei sittenkään niin
mahdottomalta. Säänkin ollessa kuin välimeren aurinkolomalla, ei ihme jos vauhti
oli hiukan hellittänyt useampaankin otteeseen. Iltaa nauttiessa ja taas auringon
laskiessa totesimme että seuraavana päivänä voisi käydä viereistä reittiä
pohjoiseen, riippuen kunnosta. Kaverini oli siitä vielä hiukan epävarma. Pitkän
illan jälkeen kömmimme taas petiin ja odottelimme mikä sää huomenissa odottaisi.
3. päivä: Kebnekaisen fjällstation kupeessa
Ja sieltähän se aurinko taas nousi kellon tarkasti ja lämpöisempänä kuin ennen.
Kello 7.00 aamulla oli jo pakko nousta ja avata teltta täysin auki vilvoitusta
varten mutta suhteellisen tyynessä ilmassa ei sekään onnistunut. Kaverini oli
ollut oikeassa kuntonsa suhteen ja tuumi että ei viitsisi kuluneita polviaan
tänään ärsyttää. Eikä itselläni ollut siihen moittimista, tässä säässä olisi
ollut tekemistä keveämmässäkin maastossa. Päivä sujui maastoja ihaillessa ja
vaaka-asennossa viettäen. Vähän väliä reittiä laahusti jos jonkinlaista
kulkijaa, jos jonkinlaisia kantamuksia kantaen. Jotkut ovat joskus tuumineet tai
todenneet että norjalaiset ja ruotsalaiset eivät turhia vaelluksillaan kanna,
mutta nähdyn perusteella sieltäkin löytyy tavallisia kuolevaisia
hehtaarireppuineen...
Ilta valui taas pitkälle iltaan ja suunniteltu paluumatka alkaisi seuraavana
päivänä.
4. päivä: Kebnekaisen fjällstation kupeessa - Nikkaluokta
Aamun pakkailujen ja aamiaisen jälkeen lähdimme eteenpäin, jotta pääsisimme
matkaan aikaisin.
Sää oli vieläkin suhteellisen lämmin, mutta nyt oli horisonttiin jo ilmestynyt
muutamia kunnon pilviä. Matka aina järven laiturille asti verotti kuitenkin taas
hikinyörejä. Tauko ja taas matkaan. Tässä vaiheessa alkoivat kovat, kiviset
lehmänpolut taas tuntua varpaissa. Nikkaluoktan ravintolarakennuksen ja
väenpaljouden keskelle tultuamme reissu oli kuitenkin valmis ja auton
ladattuamme iskimme suihkuun polettien avulla. Tiedoksi että muutamalla
poletilla ei näissä suihkuissa pitkälle pötki, kun muutaman minuutin suihkusta
vajaa toinenkin on jääkylmä. MOT. Noh, tarkoitus olikin päästä kunnon
suomalaiseen saunaan majoituksessa kotia kohti. Iskimme siis matkaan nopeasti,
edessä oli vielä pitkä automatka ja luultavasti taas hitaita työmaita
ohiteltavana. Parin ajokilometrin jälkeen olivat pilvet alueella muuttuneet jo
todella tummiksi ja taisi muutama sadepisarakin tuulilasiin iskeä. Muutamat
todella aurinkoiset päivät olivat siis tulleet meille kuin tilauksesta. Hiukan
viileämpikin olisi kyllä riittänyt...
Kunnon huiputus - ainakin pohjanmaalaisen mielestä - oli siis tullut
tehtyä ja suoritettuina olivat nyt sekä Suomen että Ruotsin korkeimmat huiput.
Looginen jatko olisi siis jatkaa Norjaan...
THE END
