17.7. Kiilopää-Suomunruoktu
Automatka Vaasasta Kiilopäälle vei taas ruhtinaalliset puolisen päivää, hiukan tietöitten hidastamana. Kiilopäälle saavuttaessa sää oli hiukan pilvinen ja tuulinen, mutta mukava vaelluksen alkuun. Auto pysäkkiin, varusteet päälle ja taipaleelle.
Kiilopäätä ohitettaessa reitti oli leveää hiekkapolkua, kävijämäärä näkyi selvästi polun kuluneisuudessa. Ensimetrit taas tavallista totuttelua rinkka selässä, kiviä potkiessa. Pilvisyys lisääntyi reitin haarautuessa Rautulammen ja Suomunruoktun reiteille. Rinteiden jälkeen laskeuduimme kohti Suomujoen alkulähteitä ja sadekuuro alkoi piiskata. Polun laskettua alas maastoon alkoi olla vetistä ja kuraista, olisi toivonut parempaa aloitusta taipaleelle.
Kuuron tauotessa pääsimme vihdoin illan puolella Suomunruoktun autio-/varaustuvalle, joka oli remontissa kuten olin tarkistanutkin. Remonttimies (miehet?) olivat jo unten mailla ja muutamia telttoja oli läheisyyteen pystytettynä. Teimme samoin ja vetäydyimme yöpuulle.
18.7. Suomunruoktu-Tuiskukuru
Seuraava aamu ehti jo hyvin keskipäivälle kun astuimme teltasta ulos, sää oli puolipilvinen ja aurinko pilkahti välillä lämmittäen. Aamiaiset syötyämme ja kuumat juotuamme teltta kasaan ja matkaan.
Alkutaival oli perinteistä mäntymetsän taivalta, välillä leveää hiekkapolkua ja kivikkoa. Eteen tulleessa Suomujoen sillasta tuli sitten ensikertaa lähdettyä väärään suuntaankin, epähuomiossa. Hetken rinteitä noustuamme tajusin että lähdimmekin Karapuljua kohti. Oikaisimme rinteen alas joelle ja ehdimme sopivasti pienelle putoukselle ennen Keltenlampea. Muutaman kilometrin jälkeen eteen tulikin Kustunlammen laavu jossa aloimme loihtia vakioksi muodostunutta tuoretta lounasta, savustuspussin ja punaviinin voimalla...
Toinen kolmen hengen vaellusporukka ehti siinä ruokaa valmistettaessa myös laavulle, samainen porukka oli juuri Suomunruoktulla einestä popsimassa sieltä lähtiessämme. Suut vetivät virneeseen meidän gourmeeta katsoessa.
Ruokatauon ja hetken levon jälkeen palasimme taas taipaleelle, sään harmaantuessa ja muutamien sadekuurojen saattelemana. Lasku Tuiskukurun tuvalle oli leveää ja suureksi osaksi pehmeää polkua, joskin hiukan jyrkkää välillä. Toisinpäin vaeltaessa olisi hiki alkanut hiukan puskea otsalle.
Tuvalle saavuttaessa aurinkokin taas paistoi mukavasti, ja tapaamamme porukka oli portailla lepäilemässä. Heistä poiketen päätimme ottaa autiotuvan käyttöön ja kuivatella hiukan kosteita vaatteita. Illan myötä sadekuurot taas alkoivat piiskata mutta tuvan lämmössä siitä ei juuri piitannut.
19.7. Tuiskukuru-Luirojärvi (Sokosti)
Aloitus meni taas päivän puolelle unen maistuttua - ainakin osalle - tuvan puolella. Perinteiset aamutoimet ja matkaan.
Alkumetreillä tulikin sitten ensinmäinen nuoripari vastaan, reitin muuten ollessa tyhjääkin tyhjempi muista vaeltajista. Alkutaival oli hiukan nousua Ampupään satulaan, jossa saimme myös Sokostin ja selvästi erottuvan Hietapään näköpiiriimme. Tässä kohdin oli myös polkuja arpomiseen asti mutta näyttivät suuntaavan samaan suuntaan. Laskun jälkeen tulimme taas hyväkulkuiselle kangaspolulle ja matalalle Ampuojan laskulle.
Luirojärven jo siintäessä tuli myös ensinmäiset kahlaukset tehtyä, reitin haarautuessa kohti Luirojärven tupia. Kaverit laittoivat sen vauhdilla maastokengillään mutta itse en leikkiin ryhtynyt, omat hikimononi olisivat haukanneet vettä kunnolla, eikä vielä samana päivänä tehtävästä Sokostin huiputuksesta olisi tullut mitään, ainakaan ilman reiluja rakkoja jaloissa. Pistelin siis rauhassa kahlauskengät jalkaan ja hyräillen ylitin kahlauksen.
Muutamat sadat metrit siitä sitten Hilttonille, jossa oli pariskunta juuri lähdön päällä sekä pari rinkkaa varastossa. Isäntä kertoi käyneensä juuri huipulla ja tuuli oli ollut melkoinen. Aikaa oli kuulemma kulunut noin kolme tuntia edestakaisin.
Kämppä oli juhlallisen kokoinen, parilla pöydällä ja erillisellä kuivatushuoneella varustettuna. Tuvassa oli erillinen varauspuoli kuten tavallista, ja molemmin puolin oli parin sadan metrin säteellä vanhat autio- ja varaustuvat. Saunakin oli uutuuttaan loistavassa kunnossa, ja se tulisi illan kuluessa testattua.
Pidimme ruokatauon ennen Sokostille lähtöä, ja tuttu kaveriporukka ehti myös tuvalle. Nämä lähtivätkin hiukan ennen meitä Sokostin huiputukseen, joka oli kuulemma jäänyt heiltä vielä käymättä, vaikka olivat tällä suunnalla olleet lähes toista kymmentä kertaa.
Alkutaival suunnattiin kohti Raappanaa, jonka varrelta reitti sitten erkanikin kohti Jaulutuskurua ja Sokostia. Puurajalle ehdittäessä ohitimme toisen kaveriporukan ja saimme hiukan sadekuuroakin taas niskaamme. Tuuli alkoi piiskata avotunturin alussa ja huipulla tuulisi kahta enemmän. Alun hiekkarinteiden jälkeen alkoi kivikossanousu, otimme suht suoran suunnan kohti huippua. Tuuli alkoi yltyä ja muutaman kerran kiittelin että olin ottanut vaellus-sauvani mukaan nousuun, tuuli kun heiluttaa tälläistä hentoa miestä helposti ;)
Huipulla tuuli oli melkoista mutta sää oli loistava näkymien puolesta. Aurinko paistoi korkealla ja pilvet matkasivat myös näkymiä pilaamatta. Näkymät olivat hienot joka suuntaan.
Toisen porukan saapuessa aloimme lähteä laskuun joka sujuikin mukavemmin. Kaverit hiukan varoivat polviaan kivikoissa, tälläisissa laskuissa itselläni ei ole koskaan ollut niissä varottavaa. Laskutyylistä saikin sitten kuulla muutaman kerran ;)
Pääsimme taas Luirojärven rantaan ja aikaa oli kulunut tosiaan hiukan vajaa kolme tuntia. Huipulla olisi aikaa vierähtänyt kauemminkin jos tuuli olisi puhaltanut hiukan tyynemmin. Siinä Hilttonin terassipenkillä istuessamme kaveritkin palasivat taipaleelta ja alkoivat väsäämään tulipaikalla einestä. Meillä oli taas vuorossa myöhäinen lettupäivällinen, joten sovimme porukan kanssa että käyvät ensin saunassa kun olivat kuitenkin menossa. Kaverin vääntäessä lettuja pilkoin puita ja sytytin saunan tulipesät. Sää oli vaihtelevaa sen mukaan kun aurinko pääsi paistamaan pilvien lomasta, mutta terassilla aika maistui järveä katsellessa. Parin päivän vaelluksen jälkeen alkoivat jututkin valahtaa taas alle vyörajan... monellakin tapaa ;)
Ilta ehti jo pitkälle ja saunaa välillä kohentaessa aloin ihmettelemään missä kaveriporukka viipyi saunavuorostaan, oli sovittu että tulisivat heti leiripaikkansa pystytettyään. Siinä sitten todettuamme että menemme itse ensin, kävi tietysti Murphy voimaan ja olivat jo vesisankojen kanssa vettä noutamassa. Otimme siis vielä tovin rennosti. Hilttonilla kävi myös siinä välissä isäntä joka majaili vaimonsa kanssa vanhalla autiotuvalla - tuvassa olleiden rinkkojen omistajat - ja kertoi että olivat edellisenä päivänä nähneet karhun Lankojärven puuvaraston takana! Oli kuulemma ollut joitakin partiolaisiakin sitä todistamassa, karhu tietysti löntysti pian matkoihinsa.
Tovin puheltuamme tulikin saunavuoromme ja siitä sitten toimeen. Saunassa oli pukutila ja sauna/pesutila, ja pitkät pitkokset rantaan, joka tosin oli todella matala, veden ollessa muutenkin matalalla. Vain yksi meistä uskaltautui sinne asti, parikin kertaa, itse tyydyin vilvoitteluun penkillä. Kotvan kuluttua kaverini kävi imoittamassa pariskunnalle saunan vapautumisesta ja aloimme itse illan pimetessä varmistella sitä että lähdemme seuraavana päivänä kohti Lankojärveä. Matkasuunnitelma oli ollut vain Sokostille asti, ja kun päädyimme siihen että tulevana lauantaina olisimme jo Kiilopään ruokapatojen äärellä, reitti oli selvä.
20.7. Luirojärvi-Lankojärvi
Seuraavana aamuna olimmekin tavallisesta poiketen hiukan aikaisemmin matkassa, matkaa oli runsaat 18km opasteen ja kartan mukaan taivallettavana. Sää oli yleisen harmaa, eikä Sokosti näyttänyt yhtään kutsuvalta Luirojärven läntiseltä rannalta.
Taival kohti Joukhaispäätä oli vähintäänkin sekalaista, välillä suosilmäkkeitä väistellessä ja kapeaa kivipolkua kierrellessä. Tienoon kuivuus näkyi useasti kuivuneita lampia ohittaessa. Taival oli tässä vaiheessa suhteellisen hidasta kumpuilevan ja kivisen polun takia.
Pääsimme kuitenkin mukavasti noin puolessavälissä olevalle Paasjoen tulipaikalle, jossa pidimme hetken taukoa sateen välillä piiskatessa.
Kun sade alkoi kyllästyttää, lähdimme taas taipaleelle kohti Suomujokea. Reitti alkoi selvästi parantua sitä kohti ja laskun kasvaessa alkoivat putoukset kasvaa näyttäviksi. Suomujoelle saavuttaessa, Paasjoen putouksen ylittävä silta olikin sitten aiheuttaa kaverille kunnon kömmähdyksen. Siinä kuraisilla saappailla ja kostealla hirsi-sillalla ei tule leikkiä ;) Muutamaa ruhjetta ja kipeää kämmentä lukuunottamatta kuitenkin selvittiin.
Jatkoimme polkua pitkin Suomujoen rinnalla, odottaen selkeää kahlauspaikkaa joita kartan mukaan tulisi olla parikin. Sellainen tulikin vihdoin lähellä Lankojärveä, tulipaikan näkyessä vastarannalla. Tässä vaiheessa rannan kasvillisuus oli kastellut kenkäni sen verran etten lähtenyt vaihtamaan kahluukenkiä tätä ylitystä varten. Kahluupaikka oli leveä mutta vesi suhteellisen matalalla joten ilman suurempia kastumisia selvittiin.
Tässä vaiheessa - reilun kilometrin päässä kämpästä - tulikin taas tulkittua suunta pieleen ja jouduimme kiertämään melkein koko Lankojärven päästäksemme tuvalle. Siellä oli vielä hiukan kamiinassa henkäystä, joten lisuketta sisään ja kamat kuivaukseen. Nälkäkin alkoi hiipiä ja tuplaeinekset nautittuamme oli olo taas mukava. Hiukan oli reissu ottanut myös allekirjoittaneen koiville, toinen nilkka ja jalkarinta olivat saaneet kummalliset patit. Tuumin niiden olevan vain rasituksen tulosta, jotka yön unien jälkeen olisivat vain muisto.
Pihassa ollutta kylttiä tuli myös ihmeteltyä, siinä matka Luirojärvelle oli ilmoitettu 20km ? Laskijoita taitaa olla monia...
Illan pimetessä napattiin vielä illallista ja painoimme yöpuulle suhteellisen aikaisin päivän rasituksen jälkeen. Seuraava päivä olisikin suhteellisen rento päiväkävely.
21.7. Lankojärvi-Rautulampi
Koska matkaa seuraavalle leiripaikalle oli vain noin 7km, päivä ehti yli puolenpäivän ennen kuin lähdimme matkaan. Tankkasimme totutusta poiketen aamiaisen lisäksi vielä lounaan, ennen kuin aloimme pakata matkaa varten. Sää oli jo aurinkoinen ja reittikin mukava. Siitä huolimatta edellisenä päivänä kummastelemani patit näyttivät vaivaavan heti alkukilometreillä. Eivät taipaleeseen vaikuttaen mutta tuntuen.
Vaivoja oli myös kavereilla joten matkavauhti pidettiin rentona.
Lähestyttäessä Rautulampea muutama sadekuurokin taas yllätti muuten aurinkoisessa säässä. Alatalot taas vaihteeksi. Tuvalle päästyämme näkyi muutama pikkureppu ripustettuna tuvan kyljessä. Sisällä odottikin aikamoinen yllätys. Työtuttava vaimonsa kanssa oli sattunut paikalle juuri samalla hetkellä ! Ihmetteli itsekkin miten satuimme juuri silloin paikalle. Pieni on suomenmaa ... Tovin juteltuamme he aloittivat paluumatkan Kiilopäälle, olivat vielä kuulemma matkaamassa päiväreissulle Rajajoosepin suuntaan.
Auringon paistaessa mukavasti otimme hetken rauhallisesti ja ihailimme lammen maisemaa. Sitten palattiin taas tankkauksen puoleen, piti saada reppuja tyhjäksi ;) Einesten jälkeen alkoikin taas hiljalleen satamaan, jota jatkui kuuroina koko illan.
Toinen kavereistani lähti kuulostelemaan puhelimen kuuluvuutta korkeammalla rinteessä, itse pilkoin puita nuotion tarpeisiin. Sadekuuron jälkeen iskimme tulipaikalle nuotion ääreen ja siinä iltaa istuessamme neljän hengen perhe myös ilmestyi Kiilopään suunnalta. Jatkoivat hetken jutustelun jälkeen sitten Lankojärven suuntaan, olivat matkalla Tuiskukuruun.
Illan edetessä sade taas yltyi ja siirryimme tuvan puolelle vielä iltapalalle. Reput lähes tyhjäksi syötyämme siirryimme toisen kaverin kanssa yöpuulle telttaan, jonka olimme päivällä pystyttäneet rinteeseen halkovajan läheisyyteen. Toinen kaveri oli hiukan mukavuudenhaluisempi ja levitti pussinsa päivätuvan lämpöön.
22.7. Rautulampi-Kiilopää
Aamukymmeneltä olimme kaverin kanssa jo ylhäällä ja teltta purettuna. Aurinko lämmitti teltan sivustaa jo aikaisin, sää oli lämmin. Tuhdit aamiaiset taas syötyämme lähdimme pitkin polkua Rautulammen pohjoispuolelta kohti Luulampea. Siinä taas alkukilometreillä alkoi nilkka ilmoittelemaan itsestään, ja vihoitteli parikin kertaa epämukavasti.
Päivän ehtiessä pitemmälle aloimme taas epäillä polun suuntaa kun Kiilopään huippu ja oikealla puolella selkeästi näkyvä nousureitti näyttivät jäävän takaviistoon reitiltämme. Otimme kuitenkin suunnaksi vielä pohjoisessa näkyviin tulleen poroaidan, joko olisi takarajamme, sitten käännyttäisiin rinteeseen. Aidalle ehdittyämme tulikin polussa haaroitus josta aloimme nousun kohti Kiilopään vierustaa.
Päivä lämpeni entisestään, ja nousu kohti Kiilopäätä alkoi hiostaa. Päästyämme reitin ja Kiilopään lähimpään kohtauspisteeseen, toinen kaveri lähti laskuun kohti tunturikeskusta, ei ollut jalkansa takia valmis nousuun. Toisen kaverin kanssa lähdimme nousuun, välillä puuskuttaen. Huipulle saavuttaessa olo olikin sitten parempi ja tuuli vilvoitti hikipisarat otsalta. Kahden muun huiputtajan lähdettyä olimme kotvan kaksistaan maisemia ihailemassa.
Lähdimme sitten pitkään laskuun portaita pitkin, joita olikin melkoisesti. Yksitoikkoisen laskeutumisen jälkeen palasimme taas portille, josta maanantaina olimme lähteneet ja huviksemme punnitsimme rinkkamme. Useampi kilo oli tavaraa vähentynyt joka hiukan ihmetytti koska itselläni ei niin paljon ruokatavaraa ollut mukana. Aikaisemmin laskeutunut kaverimme odotti tunturikeskuksen terassilla ja oli jo varannut meille mökin yön yli. Saunavuoron kuuluessa hintaan otimme suunnan mökille ja sieltä tarpeet mukana - kylmän juotavan kera - ehdottomasti kauneinpaan sauna-allas -yhdistelmään jonka olen koskaan nähnyt.
Saunan jälkeen ruuan kimppuun ja illan ehtiessä mökkien takana olevalle tulipaikalle makkaraa paistamaan. Ilta ehti siinä sitten pitkälle kun vetäydyimme yöpuulle kauniiseen kelomökkiin. Seuraavana päivänä olisi taas pitkä matka kohti pohjanmaata.
THE END
PS. Tällä kertaa porukka näytti olevan reissusta aika rikki, toisella oli jalkasärkyä jo pitkin matkaa, toisella ruhjeita ja kipeä käsi. Itselläni taas hiukan tulehtunut akilles, joka selvisi paluureissua seuraavana päivänä, lievää narinaa nivelessä. Viikonkaan reissulle ei nähtävästi tulisi lähteä valmistautumatta vikoihinsa ;) M.O.T.
